Runotyttöjen vuosi

Kuvat Franske Fornemmelser i Nordiske haver

Ja kas, niin tuli huhtikuu! Se toi mukanaan sateen naurun ja kuiskaukset, tanssin ja helinän, sateen kohinan ja ropinan, loiskeen ja lotinan. "Voi äiti, katso miten maailma on pessyt kasvonsa kauniiksi ja puhtaiksi!" Di huudahti sinä aamuna, kun aurinko taas palasi. Kalpeat kevättähdet tuikkivat usvaisten niittyjen yllä, ja pajunkissat kukkivat kosteikoissa. Pienimmätkin puunoksat olivat äkkiä menettäneet kirkkaat, kullanhohtoiset sävynsä ja aivan kuin pehmenneet. Ensimmäinen punarinta oli tapaus, Notkossa pystyi taas leikkimään, ja Jem toi äidilleen kevään ensimmäiset esikot. Susan aloitti ullakon siivouksen, ja Anna, joka ei ollut koko talvena saanut monta hetkeä itselleen, vyötti itsensä kevään iloon ja kirjaimellisesti asui puutarhassa, missä Rääpäle-kissa osoitti riemuaan piehtaroimalla pitkin pihakäytäviä. "Annie, sinä taidat rakastaa puutarhaasi enemmän kuin miestäsi", Mary Maria-täti sanoi. "Puutarha rakastaa minua", Anna vastasi haaveissaan, mutta purskahti nauruun tajutessaan, miten vastauksen saattoi tulkita. "Sinä tosiaan puhut toisinaan aivan omituisia. " "Täti kulta", Anna sanoi iloisesti. "En todellakaan voi ottaa vastuuta mistään, mitä olen sanonut tähän aikaan vuodesta. Koko kylä sen tietää. Olen aina keväisin rahtusen hullu, mutta se on jumalaista hulluutta. Onko täti huomannut hiekkasärkkien yläpuolella nuo usvakiehkurat, jotka tanssivat kuin noidat? Entä narsissit? Ne eivät ole vielä kertaakaan ennen kukkineet noin komeasti." (Annan perhe)